Kemissä 5.9. Kemiareenalla, jossa järjestettiin Jussi Pirttikankaan nimeä kantava ja hänen uransa viimeiselle thainyrkkeilyottelulle omistettu kamppailuilta.
Ilta oli alusta loppuun saakka poikkeuksellisen tunteikas ja hienosti rakennettu kokonaisuus. Kemi Areenan kehässä nähtiin thainyrkkeilyä, vapaaottelua sekä potkunyrkkeilyä – kaikki ammattilaissäännöin.
Mutta tämä ilta oli ennen kaikkea Jussin ilta.
Pirttikangas oli itse kertonut, että hänellä on ollut yksi unelma: lopettaa uransa Kemissä, omassa tapahtumassaan, omalla tavallaan. Ja sen unelman hän toteutti.
Illan viimeisessä ottelussa Jussi kohtasi toisen thainyrkkeilylegendan, Ville Aallon. Kolmannessa erässä Jussi tyrmäsi Aallon ja päätti samalla pitkän, värikkään ja tapahtumarikkaan kamppailu-uransa juuri siellä, missä oli halunnutkin.
Jussi Pirttikangas ei välttämättä ole Suomen menestyneimpiä ottelijoita, jos menestystä mitataan pelkillä titteleillä ja saavutuksilla. Mutta jos minulta kysytään, kuka on yksi Suomen mieleenpainuvimmista ja monipuolisimmista kamppailijoista, on vastaus helppo.
Jussi on edustanut Suomea sekä vapaaottelussa että thainyrkkeilyssä ja viime vuosien aikana voittanut suomalaiset puolelleen ennen kaikkea aidolla ja omalla persoonallaan. Mutta Jussi on paljon enemmän kuin ottelija tai se kuva, jonka media hänestä antaa. Hän on kamppailu-urheilijan perikuva.
Vuosien aikana hän on rakentanut ympäri Suomea suhteita, joita ei luoda pelkillä otteluilla. Hän on kiertänyt saleja, harjoitellut eri paikoissa ja ennen kaikkea ystävystynyt koko suomalaisen kamppailu-urheiluväen kanssa.
Jussi on aito, välittävä ja muut huomioon ottava ihminen. Sellainen kamppailija, joka kohtelee muita kunnioituksella ja seisoo omien ihmistensä rinnalla.
Mutta kun kehän ovi sulkeutuu, astuu esiin toinen Jussi.
Armoton soturi.
Ja ehkä juuri siksi hänen uransa päättyminen tuntuu niin suurelta.
Jussin poistuminen kehistä ei tarkoita ainoastaan yhden kamppailijan poistumista valokeilasta. Hänen mukanaan päättyy myös pala suomalaista kamppailuhistoriaa – aikakausi, jota ei enää moni edusta.
Hän oli viimeisiä oman sukupolvensa sotureita.
Viimeinen soturi.
Viimeinen mohikaani.
Viimeinen ainut HENKIPATTO.
Kiitos, Jussi, kaikesta. Kiitos otteluista, tarinoista, persoonasta ja ennen kaikkea siitä, mitä olet tehnyt suomalaisen kamppailu-urheilun eteen.