Häkissä julkaisi hiljattain ajatuksia herättävän jutun, jossa käytiin melko ankarasävyistä keskustelua thainyrkkeilyn tilanteesta Suomessa maksullisissa ottelutapahtumissa. On totta, että viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet vahvasti K1-painotteisia, mutta kokonaiskuva ei silti ole aivan niin yksinkertainen kuin miltä se ensi silmäyksellä näyttää.
Yksi keskeinen haaste thainyrkkeilyssä on ottelijoiden taustojen erot. Kun vastakkain asetetaan vapaaottelija tai potkunyrkkeilijä thainyrkkeilijän kanssa thainyrkkeilysäännöillä, riski ennenaikaiselle keskeytykselle kasvaa merkittävästi. Usein tämä johtuu kyynerpäälyönneistä. Ilman thainyrkkeilytaustaa niitä on vaikea lukea ja ennakoida.
Thainyrkkeilyssä kyynerpäiden käyttö on sallittua jo nuorena, ja esimerkiksi IFMA:n amatöörisäännöissä kaikki tekniikat – mukaan lukien polvet päähän – ovat sallittuja 14-vuotiaasta alkaen. Potkunyrkkeilyssä kyynerpäitä ei käytetä lainkaan, ja vapaaottelussakin ne tulevat mukaan vasta ammattilaistasolla. Lisäksi vapaaottelussa päähän kohdistuvat lyönnit ovat rajoitettuja nuoremmissa ikäluokissa. Näin ollen puhutaan selvästi eri taitotasoista ja -ympäristöistä.
Hyvä esimerkki tästä nähtiin, kun Aleksi Nurminen kohtasi Magamed Gadievin. Ottelu päättyi nopeasti, kun Nurminen ei pystynyt lukemaan kyynerpäälyöntejä ja ajautui toistuvasti samaan tilanteeseen missä vastustajan kyynerpää oli omassa otsassa, mikä johti vakavaan haavaan. Tuomarin oli keskeytettävä ottelu. Tällaiset tilanteet ovat valitettavia, mutta ne korostavat lajien välisiä eroja.
Kun taas tarkastellaan muita viimeaikaisia thainyrkkeilyotteluita, joissa vastakkain on ollut kaksi lajin osaajaa, ottelut eivät ole päättyneet kyynerpään tuottamiin vammoihin. Tämä kertoo siitä, että otteluparien tasapaino on ratkaisevassa roolissa. Promoottorit ovatkin selvästi tiedostaneet tämän ja valinneet eri lajitaustoista tuleville ottelijoille K1-säännöt, jotta ottelut eivät päättyisi ennenaikaisesti.
Herää kuitenkin kysymys: miksi koko skene pyörii muutaman nimen ympärillä, vaikka kyse on eri lajeista? Jos promootiot toimivat nykyisellä tasolla, K1-säännöt ovat usein turvallisempi ja viihteellisempi vaihtoehto. Muuten riskinä on, että thainyrkkeilijät ovat liian selkeästi niskan päällä eri lajitaustoista tulevia vastaan.
Tämä ei ole pelkkä mielipide thainyrkkeilyn puolesta, vaan ilmiö näkyy myös kansainvälisesti. Esimerkiksi ONE Championship -organisaatiossa monet thainyrkkeilijät menestyvät erinomaisesti myös potkunyrkkeilyn puolella, vaikka kyynerpäät eivät ole käytössä.
Kotimaisista esimerkeistä voidaan nostaa esiin myös ICE Cage -tapahtuma, jossa Salar Sharifin ja Abdifitah Khalifin välinen ottelu oli yksi parhaista. Ottelu ei päättynyt haavaan, vaan tarjosi laadukasta tekemistä kahden taitavan ottelijan välillä. Varmasti oli yleisön mieleen.
Lopuksi voisi todeta, että promoottoreiden kannattaisi harkita tarkemmin lajien välisten rajojen selkeyttämistä. Sen sijaan, että järjestetään sekamuotoisia “sitä sun tätä” -otteluita, olisi järkevämpää tarjota eri lajien ammattilaisille mahdollisuus kilpailla omilla ehdoillaan ja omissa säännöissään. Tämä palvelisi sekä ottelijoita että yleisöä paremmin.